Lukijat

torstai 6. lokakuuta 2011

Kanervien kirjoa

Joskus sattuu, että kaupassa on runsauden pulaa , ja niin kävi minulle kanervia valitessani.
En osannut päättää minkä niistä valitsisin, joten jätin koko asian seuraavaan kertaan.

Kadun vierustalla kaunis syysväriin somistautunut köynnös.

Jotkut olivat aivan luonnottoman värisiä, ja toinen väri ei sopinut istutettavan altaan väriin. Jospa minä nukun yön yli , niin olenkohan nähnyt unissani oikean värin ? Epäilen, mutta säästyisinpä pahemmilta painajaisilta :-)


Olisipa huomenna sateeton päivä, niin saisin puutarhan  siedettävään kuntoon , ja joitakin uusia kukkasipuleita istutettua, sillä ovathan ne kauniita sitten keväällä katsastella lumivallien sulaessa paljastaen maanpinnan.


Tulin tänään melkeinpä surulliseksi huomatessani hiekkalaatikon kasvavan monenmoisia kasveja, jopa manssikatkin siellä näkyivät viihtyvän ,  mutta lapset sieltä puuttuivat . Yksi lapsi koko taloyhtiössä, ja heilläkin pihallaan on oma pieni hiekkalaatikko ! Niin on maailma muuttunut Eskoseni :-)

                    >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Uskomatonta pian on lokakuun 7:s päivä ja ulkomittari näyttää puoliltaöin  + 13,4 C  , millainekohan tulee seuraavasta talvesta !

Iloa elämääsi hyvä lukijani !

2 kommenttia:

  1. Kaunista katseltavaa nuo kanervat. Mutta silti (ainakin minä) tykkään perinteisestä kanervasta. Nuo värjätyt ovat tosiaan niin luonnottoman näköisiä. Mutta sehän on makuasia.

    Toivottavasti saisit istutettua kukkasipulisi. Täällä meillä Outokummussa on nyt niin kaunis ilma. Kävin äsken koirani kanssa pitkällä lenkillä ja emme olisi malttaneet tulla ollenkaan sisälle, kun ulkona oli niin kaunis syksyinen sää.

    Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Eila,

    Olen tismalleen kanssasi samaa mieltä niiden kanervien väristä, sillä varsinkin tuo sininen on aivan kauhean näköinen :-(.
    Sain osan kukkien ruskettuneista varsista katkottua ja purnukoita varastoon,,,,sama homma joka ikinen syksy.
    Oikein miellyttävää viikonloppua sinulle sinne Outokumpuun :-)
    Ps. Outokumpu on kaunis paikannimi

    VastaaPoista

Kiitän !